fi
Kitaplar
Elizabeth George

Mielessä petos

Essexissä pakistanilaisen miehen kuolema kuohuttaa hiljaisen Balford-le-Nezin asukkaat hereille. Rapistuneessa lomakaupungissa se on ensimmäinen «epäilyttävä kuolemantapaus» yli viiteen vuoteen. Uhri on pienen mutta voimistuvan aasialaisyhteisön jäsen Haytham Querashi, jonka ruumis löydetään rannalta sodanaikaisesta bunkkerista.
Lontoossa ylikonstaapeli BArbara Havers kiinnostuu kuolemantpauksesta pakistanilaisten naapuriensa takia ja järjestää itsensä mukaan tutkimuksiin, joista hänen on selviydyttävä tällä kertaa ilman pitkäaikaista kumppaniaan rikoskomisario Thomas Lynleytä.
Balfordissa kytevät roturistiriidat ja tilanne kärjistyy entisestään, kun kuolema paljastuu murhaksi. Havers huomaa selvittelevänsä paitsi murhaa myös murhaajan mielenlaatua ja itseään läheiseksi koskettavaa tapausta. Tutkimusten aikana hän joutuu näkemään kuinka hirvittävän hinnan ihmiset joutuvat maksamaan pettäessään muita ja ennen kaikkea itseään.

«Hän kirjoittaa uskomattoman hyvin, punoo loistavia juonikuvioita ja saavuttaa syvällisen tunnetason paremmin kuin kukaan…»
— The Times

«Tyylikäs trilleri»
— Wall Street Journal

Elisabeth George (s. 1949) on yhdysvaltalaissyntyinen kirjailija, joka kirjoittaa Englantiin sijoittuvia rikosromaaneja. Georgen teosten päähenkilöinä ovat yleensä rikoskomisario Thomas Lynley ja ylikonstaapeli Barbara Havers.
Hänen kirjojaan on käännetty yli 25 kielelle ja niitä on myyty miljoonittain.
870 yazdırılmış sayfalar
Telif hakkı sahibi
Jentas
Orijinal yayın
2021
Yayınlanma yılı
2021
Yayımcı
Jentas

Diğer versiyonlar

Bunu zaten okudunuz mu? Bunun hakkında ne düşünüyorsunuz?
👍👎

Kitap raflarında

fb2epub
Dosyalarınızı sürükleyin ve bırakın (bir kerede en fazla 5 tane)