fi
Kitaplar
Pilvi Pihlaja

Eläinlääkärissä – eroottinen novelli

Minni kärsii seksittömästä ja tukahduttavasta parisuhteesta. Mies kohtelee häntä ja hänen koiraansa ikävällä ja epäkunnioittavalla tavalla. Minni vie kovia kokeneen koiran eläinlääkäriin ja saa koiran hoidon lisäksi itsekin sielun hoitoa kehujen muodossa. Yllättävä kohtaaminen koirapuistossa saa Minnin pitkän kuivan kauden päättymään.
«Minni vilkaisi itseään eteisen kokovartalopeilistä. Ei hän ollut mielestään erityisemmin ylipainoinen. Tältä hän oli näyttänyt koko aikuisikänsä, ja hän oli aina ollut tyytyväinen vartaloonsa.»
«Hänen ihoaan aivan poltti tarpeesta tulla hivellyksi. Miehen sormet kiertyivät koiran pehmoisen turkin ympärille ja liikkuivat määrätietoisesti. Minni nielaisi vaivalloisesti, kun polttava ja sykkivä tunne levisi hänen lantioonsa ja sai hänen koko alapäänsä värähtelemään.»
«Miehen sormenpäät seikkailivat reidellä. Mies nosti vasemman jalkansa penkin yli ja kiepsautti naisen hajareisin syliinsä. Minni voihkaisi hiljaa. Hänen alapäässään sykki jo niin vaativasti, että hän melkein aneli Joelia painamaan sormensa hänen klitorikselleen.»
Pilvi Pihlaja on tuore kirjailija. Häntä kiehtovat kirjallisuudessa romantiikka ja ihmissuhteet. Hänen eroottisissa kertomuksissaan ihmissuhteet ja romantiikka kietovat lukijan otteeseensa ja avaavat kanavan toiseen, estoista vapaaseen maailmaan.
22 yazdırılmış sayfalar
Orijinal yayın
2022
Yayınlanma yılı
2022
Yayımcı
LUST
Bunu zaten okudunuz mu? Bunun hakkında ne düşünüyorsunuz?
👍👎

Kitap raflarında

fb2epub
Dosyalarınızı sürükleyin ve bırakın (bir kerede en fazla 5 tane)